Sisäilman optimaalisen kosteustasapainon ylläpitäminen vaatii tarkkuutta, sillä liian korkea ilmankosteus altistaa rakenteet mikrobivaurioille ja liian alhainen kuivattaa limakalvoja.
Kosteusmittarin toimintaperiaate ja mittausvirheiden lähteet
Ilmankostuttimien sisäänrakennetut kosteusmittarit eli hygrometrit mittaavat suhteellista ilmankosteutta (RH), joka ilmaisee ilmassa olevan vesihöyryn määrän suhteessa suurimpaan mahdolliseen määrään kyseisessä lämpötilassa. Laitteeseen integroitu anturi sijaitsee usein hyvin lähellä kosteuden ulostuloaukkoa, mikä voi vääristää lukemaa merkittävästi. Kun kosteutta vapautuu laitteesta, anturin ympärillä oleva mikoilmasto on huomattavasti kosteampi kuin huoneilma keskimäärin.
Tämän fysiologisen ilmiön vuoksi laitteen oma mittari näyttää lähes poikkeuksetta liian korkeita arvoja. Luotettavan tuloksen saamiseksi huoneeseen tulisi sijoittaa erillinen, kalibroitu hiushygrometri tai digitaalinen kapasitiivinen kosteusmittari vähintään kahden metrin päähän kostuttimesta ja noin silmien korkeudelle. Tämä antaa todellisen kuvan huoneilman tilasta ilman pistemäisen kosteuslähteen aiheuttamaa häiriötä.
Lämpötilan ja suhteellisen kosteuden fysiikkasuhde
Ilman kyky pidättää vesihöyryä riippuu suoraan sen lämpötilasta: lämmin ilma pystyy sitomaan enemmän kosteutta kuin kylmä ilma. Kun huoneilma jäähtyy esimerkiksi yön aikana tai lähellä kylmiä ulkoseiniä ja ikkunoita, ilman suhteellinen kosteus nousee, vaikka vesihöyryn absoluuttinen määrä pysyisi samana. Jos suhteellinen kosteus ylittää tietyillä pinnoilla kastepisteen, vesihöyry tiivistyy nesteeksi.
Asunnon kriittiset alueet, kuten ulkonurkat ja ikkunanpuitteet, ovat alttiita tälle tiivistymiselle. Jos huoneen yleinen ilmankosteus on 60 % ja lämpötila 21 astetta, kylmän ulkoseinän pinnassa (jossa lämpötila voi olla vain 12 astetta) suhteellinen kosteus nousee helposti yli 90 %:iin, mikä luo otolliset olosuhteet homeen kasvulle. Ihanteellinen suhteellinen kosteus talvikaudella onkin 30–45 % ja kesällä alle 60 %.
Kosteuden hallinta ja oikeaoppinen ilmankostutus
Jotta vältetään liiallinen kosteuden kertyminen rakenteisiin ja huonekaluihin, ilmankostuttimen käyttöä tulee säädellä systemaattisesti:
- Käytä hygrostaattia: Jos laitteessa on säädettävä hygrostaatti, aseta tavoitearvoksi enintään 45 %. Laite katkaisee höyrytyksen automaattisesti, kun asetettu raja saavutetaan.
- Sijoita laite oikein: Älä koskaan aseta ilmankostutinta suoraan puulattialle, seinän viereen tai huonekalujen alle. Nouseva höyry tarvitsee vapaata tilaa sekoittuakseen tasaisesti huoneilmaan ennen kuin se jäähtyy ja laskeutuu pinnoille.
- Tarkkaile ikkunoita: Jos ikkunan sisäpintoihin alkaa tiivistyä vettä, ilmankosteus on liian korkea tai ilmanvaihto on riittämätöntä. Kytke laite tällöin heti pois päältä.
- Huolehdi ilmanvaihdosta: Kostutinta ei tule käyttää suljetussa tilassa ilman ilmanvaihtoa, sillä vesi ei pääse poistumaan ja tiivistyy lopulta rakenteisiin.
Ylikostutuksen aiheuttamat vauriot ja niiden ehkäisy
Jatkuva yli 60 % suhteellinen kosteus sisätiloissa johtaa hygroskooppisten materiaalien, kuten puun, paperin ja kipsilevyn, liialliseen kostumiseen. Puu laajenee ja voi vääntyillä, kun taas kipsilevyt menettävät lujuuttaan ja tarjoavat alustan mikrobikasvustolle. Erityisesti kylmät pinnat toimivat kosteusloukkuina. Ennaltaehkäisyn perussääntö on säännöllinen ja lyhytaikainen tuuletus sekä kostuttimen tehon suhteuttaminen ulkolämpötilaan: mitä kylmempi ulkona on, sitä matalampana sisäilman suhteellinen kosteus tulee pitää, jotta kastepisterajaa ei saavuteta seinärakenteissa.
