Postimerkkien säilyttäminen säilytyskansiossa eli klaserissa vaatii tarkkaa materiaalituntemusta ja ympäristöolosuhteiden hallintaa, jotta merkkien herkkä liimapinta ei aktivoidu ja liimaudu pysyvästi kiinni taskuihin tai paperiin. Erityisesti vanhoissa merkeissä käytetty vesiliukoinen arabikumi ja uudemmat itseliimautuvat synteettiset liimat reagoivat herkästi ilmankosteuteen, lämpötilaan ja paineeseen.
Kosteuden fysiikka ja liiman hygroskooppisuus
Postimerkkien taustalla oleva liima on luonteeltaan hygroskooppista, mikä tarkoittaa, että se sitoo itseensä aktiivisesti kosteutta ympäröivästä ilmasta. Kun ilman suhteellinen kosteus ylittää 60 prosentin rajan, liimapinnan molekyylirakenne alkaa pehmentyä ja muuttua tahmeaksi. Tämä ilmiö, jota kutsutaan lasisiirtymälämpötilan ja kosteusaktivoinnin yhteisvaikutukseksi, johtaa siihen, että merkki tarttuu kiinni säilytystaskuun tai takana olevaan sivuun.
Ihanteellinen suhteellinen kosteus postimerkkien säilytykseen on 35–50 prosenttia. Tässä haarukassa liima pysyy vakaassa, kiteisessä muodossa. Myös lämpötilan pitäminen tasaisena (noin 18–22 celsiusastetta) on kriittistä, sillä lämpötilan vaihtelut aiheuttavat mikrokosteuden tiivistymistä kansion suljettujen sivujen väliin. Älä koskaan säilytä kansioita ulkoseinää vasten olevissa kaapeissa tai kellari- ja ullakkotiloissa, joissa lämpötila ja kosteus vaihtelevat rajusti vuorokaudenajasta riippuen.
Arabikumi ja eläinliimat vs. synteettiset liimat
Klassisissa postimerkeissä käytetty arabikumi on luonnon polysakkaridi, joka liukenee veteen erittäin helposti. Se reagoi välittömästi pienimpäänkin nestemäisen veden tai korkean höyrynpaineen määrään. Eläinperäiset liimat puolestaan ovat proteiinipohjaisia ja alttiita paitsi kosteudelle, myös biologiselle hajoamiselle. Uudemmissa tarramerkeissä käytetään paineherkkiä akryylipohjaisia liimoja, jotka eivät vaadi vettä aktivointiin. Nämä synteettiset liimat voivat ajan myötä muuttua puolijuokseviksi, jolloin liima-aine leviää merkin reunojen yli ja tarttuu kiinni säilytystaskuun ilman kosteuttakin. Tämän vuoksi itseliimautuvien merkkien säilyttäminen vaatii erityisen viileän ja kuivan ympäristön.
Säilytysmateriaalien kemiallinen puhtaus
Kansion sivujen ja suojataskujen materiaalikoostumus määrittää, säilyykö merkki vahingoittumattomana. Halvat ja vanhanaikaiset muovitaskut sisältävät usein pehmittimiä, kuten ftalaatteja, jotka vaeltavat ajan myötä muovista merkin paperikuituihin ja liimapintaan. Tämä kemiallinen migraatio tuhoaa paperin kuiturakenteen ja tekee liimasta tahmean tai kellertävän.
Käytä ainoastaan arkistokelpoisia materiaaleja, jotka ovat vapaata happamuudesta ja ligniinistä. Suojataskujen materiaaliksi soveltuu parhaiten kemiallisesti inertti polyesteri (kuten polyeteeniteraftalaatti), polypropeeni tai polystyreeni. Nämä muovityypit eivät vapauta kaasuja eivätkä reagoi merkin painovärien tai liiman kanssa. Paperisten välilehtien on oltava pH-arvoltaan neutraaleja (pH 7,0–8,5) ja puskuroituja kalsiumkarbonaatilla, mikä estää ilmansaasteiden aiheuttaman happamoitumisen.
Mekaaninen käsittely ja ihosulan ehkäisy
Yksi yleisimmistä syistä postimerkin liimautumiseen tai vaurioitumiseen on sen koskettaminen paljain käsin. Ihmisen sormenpäissä on aina luonnollisia rasvoja, suoloja ja ureaa, jotka siirtyvät merkkiin kosketuksesta. Nämä aineet toimivat hygroskooppisina keskuksina, jotka vetävät puoleensa ilmankosteutta ja voivat aloittaa paikallisen homekasvun tai liiman liukenemisen.
Käsittele merkkejä aina tähän tarkoitukseen suunnitelluilla postimerkkipinseteillä. Pinsettien kärkien tulee olla litteät, sileät ja pyöristetyt, jotta ne eivät jätä painojälkiä tai riko merkin hammastusta. Tartu merkkiin hellävaraisesti keskeltä, älä koskaan reunan hammastuksesta, ja aseta se suoraan taskuun ilman tarpeetonta hankausta.
Kansioiden pystysäilytys ja paineen eliminointi
Mekaaninen paine on merkittävä tekijä merkkien kiinnitarttumisessa. Jos postimerkkikansioita säilytetään vaakatasossa päällekkäin, alimmaisiin kansioihin kohdistuu suuri jatkuva paine. Tämä paine pakottaa liimapinnan ja suojakalvon äärimmäisen lähelle toisiaan, jolloin pienikin määrä kosteutta riittää luomaan adheesiovoiman niiden välille.
Säilytä kansiot aina pystyasennossa hyllyssä, aivan kuten kirjat. Varmista kuitenkin, etteivät ne ole liian tiukasti puristettuina toisiaan vasten, jotta ilma pääsee kiertämään kansioiden välissä ja sisällä. Kansioiden säännöllinen selaaminen tuulettaa sivut, poistaa suljettuihin mikrotiloihin kertyneen staattisen sähkön ja auttaa havaitsemaan mahdolliset kosteusvauriot ennen kuin ne aiheuttavat pysyvää tuhoa.
