Postimerkkien keräily vaatii muutakin kuin intohimoa; se edellyttää materiaalikemian ymmärtämistä ja tarkkoja säilytysmenetelmiä, jotta paperiset aarteet säilyvät vahingoittumattomina sukupolvelta toiselle. Oikeaoppinen järjestäminen ja korkealaatuisten materiaalien valinta suojaavat merkkejä kemialliselta hajoamiselta, kosteudelta ja mekaaniselta kulutukselta.
Materiaalikemia säilytyksessä: Happovapauden ja pehmittimien merkitys
Postimerkit on valmistettu paperista, joka on herkkä orgaaninen materiaali. Paperin sisältämä ligniini voi ajan myötä happamoitua, mikä johtaa paperikuitujen haurastumiseen ja kellastumiseen. Tämän vuoksi keräilyalbumien (säilytyslehtien ja välilehtien) on oltava ehdottomasti kemiallisesti neutraaleja eli happovapaita (pH-arvo noin 7,5–8,5). Happovapaa paperi sisältää usein kalsiumkarbonaattipuskurin, joka neutraloi ilmasta nousevia happamia yhdisteitä.
Yhtä kriittinen tekijä on albumien muovitaskujen ja -liuskojen materiaali. Halvat, taipuisat muovit sisältävät usein pehmittimiä, kuten ftalaatteja (usein PVC-muoveissa). Nämä yhdisteet haihtuvat ja vaeltavat ajan myötä muovista postimerkin paperiin ja painoväreihin. Seurauksena on värien liukenemista, paperin tahmeutta ja pysyviä kemiallisia vaurioita. Turvallisia, kemiallisesti inerttejä muovimateriaaleja ovat polyesteri (PET), polypropyleeni (PP) ja polystyreeni. Nämä materiaalit eivät reagoi merkkien painovärin tai liiman kanssa.
Oikeat käsittelytekniikat ja mekaaninen suojaus
Postimerkkejä ei koskaan tulisi koskettaa paljain sormin. Ihmisen iholla on luonnostaan rasvaa (talia), suoloja ja kosteutta, jotka siirtyvät paperiin. Nämä epäpuhtaudet toimivat kasvualustana mikroskooppisille homeitiöille ja voivat aiheuttaa ajan myötä ruskeita pilkkuja, joita kutsutaan ketunruosteeksi (foxing).
Käsittelyssä on aina käytettävä erityisiä postimerkkipinsettejä. Pinsettien kärkien tulee olla sileät, lapiomaiset tai pyöristetyt, jotta ne eivät paina tai revi paperin kuituja tai hammastusta (perforaatiota). Merkkiä nostettaessa pinseteillä otetaan kiinni merkin keskiosasta, ei koskaan herkästä hammasreunasta. Paineen tulee olla minimaalinen, vain sen verran, että merkki pysyy otteessa.
Kokoelman järjestämisen systematiikka
Kokoelman looginen rakenne helpottaa sen hallintaa ja parantaa sen historiallista arvoa. Järjestämiseen käytetään pääasiassa kolmea eri menetelmää:
- Maantieteellis-kronologinen järjestys: Merkit järjestetään maittain ja kunkin maan sisällä julkaisuvuoden mukaan. Tämä on perinteisin menetelmä, joka heijastaa historian ja postilaitoksen kehitystä.
- Aihejärjestely (tematiikka): Merkit ryhmitellään aiheen mukaan (esimerkiksi kasvit, avaruus, arkkitehtuuri). Tässä menetelmässä visuaalisuus ja kerronta ovat keskiössä.
- Tyypillinen luokittelu: Merkit erotellaan käyttötarpeen mukaan, kuten käyttökohdemerkit, lentopostimerkit, veromerkit ja ehiöt.
Riippumatta valitusta järjestelmästä, jokaiselle merkille on varattava riittävästi tilaa. Liian tiheään pakatut sivut altistavat merkit mekaaniselle hankaukselle sivuja käännettäessä.
Säilytysjärjestelmän valinta: Taskukirjat vs. irtolehtialbumit
Aloittelevat ja kokeneet keräilijät kohtaavat operaation valinnan kiinteäsivuisten taskukirjojen (sidosalbumien) ja irtolehtijärjestelmien välillä. Kiinteäsivuiset albumit, joissa on valmiit paperiset tai muoviset taskurivit, tarjoavat erinomaisen suojan ja pitävät merkit tiukasti paikoillaan. Ne ovat helppokäyttöisiä, mutta niiden joustavuus on rajallinen uusia merkkejä lisättäessä.
Irtolehtialbumit puolestaan koostuvat rengaskansiosta ja erillisistä lehtisivuista. Tämä järjestelmä mahdollistaa sivujen uudelleenjärjestelyn, lisälehdyköiden lisäämisen ja yksilöllisten tekstien kirjoittamisen suoraan lehdille. Irtosivuja käytettäessä on varmistettava, että kansiomekanismi on tukeva eikä vahingoita lehtien reunoja sivuja käännettäessä. Suojakotelon (kasetin) käyttö albumin ympärillä on suositeltavaa, sillä se estää pölyn pääsyn sivujen väliin ja tukee albumia pystyasennossa.
Ympäristöolosuhteiden hallinta ja albumien säilytys
Fysikaaliset olosuhteet huoneessa, jossa albumeita säilytetään, määrittävät kokoelman elinkaaren. Ihanteellinen suhteellinen ilmankosteus on 45–55 %. Liian korkea kosteus (yli 60 %) aktivoi postimerkkien takana olevan kuivaliiman (gummauksen), jolloin merkit tarttuvat kiinni albumisivuihin, ja edistää homeen kasvua. Liian kuiva ilma (alle 35 %) puolestaan tekee paperista hauraan ja saa merkit käyristymään.
Lämpötilan tulisi pysyä tasaisena, mieluiten 18–22 celsiusasteessa. Suuret lämpötilanvaihtelut aiheuttavat kosteuden tiivistymistä mikrotasolla. Albumit on säilytettävä pystyasennossa kirjahyllyssä, aivan kuten tavalliset kirjat. Vaaka-asennossa päällekkäin pinotut albumit aiheuttavat liikaa painetta alimmaisille sivuille, mikä voi puristaa merkit kiinni taskuihinsa tai välilehtiin. Lisäksi albumit on suojattava suoralta auringonvalolta ja UV-säteilyltä, jotka haalistavat painovärit nopeasti.
