Tarrat ja niiden sitkeät liimajäämät saa poistettua lasipurkeista täysin ilman voimakkaita liuottimia tai lasipintaa vaurioittavaa mekaanista raapimista. Oikea menetelmä perustuu liiman kemiallisen rakenteen ymmärtämiseen sekä lämpöenergian ja rasvahappojen hyödyntämiseen polymeerisidosten murtamisessa.
Liiman kemia ja miksi raapiminen kannattaa unohtaa
Lasipurkkien etiketeissä käytetään pääasiassa kahta erilaista liimatyyppiä: vesiliukoisia tärkkelys- tai kaseiinipohjaisia liimoja sekä synteettisiä, paineherkkiä akryyliliimoja. Vesiliukoiset liimat reagoivat herkästi kosteuteen, jolloin niiden polymeeriketjut katkeavat ja liima irtoaa helposti veteen liotettuna. Synteettiset liimat puolestaan ovat hydrofobisia eli vettä hylkiviä, minkä vuoksi pelkkä vesi ei kykene tunkeutumaan niiden tiiviiseen polymeeriverkkoon. Mekaaninen hankaaminen ja raapiminen esimerkiksi veitsellä tai metallisella lastalla on riski, sillä se aiheuttaa lasipintaan mikroskooppisia halkeamia. Nämä mikrovauriot heikentävät lasin rakennetta ja tekevät astiasta alttiin rikkoutumiselle myöhemmin, kun sitä altistetaan lämpötilanvaihteluille esimerkiksi tiskikoneessa tai säilönnässä.
Lämpöenergia liimasidoksen heikentäjänä
Lämpö on yksi tehokkaimmista tavoista muuttaa liiman fysikaalisia ominaisuuksia. Paineherkät akryyliliimat muuttuvat lämmetessään joustavammiksi ja niiden koheesio eli sisäinen lujuus heikkenee merkittävästi. Jos kyseessä on vesiliukoinen liima, lasipurkin upottaminen kuumaan, noin 60-asteiseen veteen 10–15 minuutiksi nopeuttaa vesimolekyylien diffuusiota paperisen etiketin läpi ja pehmittää alla olevan liimakerroksen. Synteettisille, vettä hylkiville liimoille kuiva lämpö on parempi vaihtoehto. Kohdistamalla hiustenkuivaajan kuuma puhallus suoraan etikettiin muutaman minuutin ajan saavutetaan liiman lasisiirtymälämpötila. Tällöin liima muuttuu lasimaisesta joustavaksi ja sitkeäksi, jolloin tarra voidaan vetää hitaasti ja tasaisesti irti kokonaisena ilman repeytymistä.
Rasvahapot ja poolittomien liimojen liuottaminen
Kun tarran paperiosa on poistettu, lasipintaan jää usein tahmea, harmaa liimakerros. Tämän hydrofobisen polymeeriliiman poistamisessa pätee kemian perussääntö: samanlainen liuottaa samanlaista. Kasviöljyt, kuten auringonkukka- tai rypsiöljy, koostuvat triglyserideistä ja pitkäketjuisista rasvahapoista, jotka ovat poolittomia yhdisteitä. Kun levität öljyä liimajäljen päälle, öljymolekyylit tunkeutuvat liiman polymeeriketjujen väliin. Tämä heikentää ketjujen välisiä van der Waalsin voimia, jolloin liimarakenne alkaa hajota ja menettää tartuntakykynsä täysin ilman voimakkaita tai haisevia kemikaaleja.
Tehostettu poistomenetelmä ruokasoodalla
Sitkeimpien liimajäämien poistamiseen kannattaa valmistaa fysikaalis-kemiallisesti toimiva tahna kasviöljystä ja natriumvetykarbonaatista eli ruokasoodasta. Ruokasoodan hienojakoiset kidepartikkelit toimivat erittäin hienona, pyöreäreunaisena hioma-aineena, joka irrottaa pehmenneen liiman mekaanisesti vahingoittamatta kovaa lasipintaa, jonka Mohsin kovuusaste on huomattavasti korkeampi kuin soodan. Sekoita keskenään yhtä suuret osat öljyä ja ruokasoodaa tasaiseksi tahnaksi. Levitä tahna suoraan liimajäämille ja anna sen vaikuttaa noin 15–20 minuuttia. Tänä aikana rasvahapot pehmittävät polymeerit. Hankaa pintaa pyörivin liikkein pehmeällä mikrokuituliinalla. Liima rullautuu helposti irti ja sitoutuu soodahiukkasiin.
Viimeistely ja emulgointi
Kun liima on irronnut, lasipurkin pintaan jää öljyinen kalvo. Tämän poistamiseen tarvitaan emulgointiprosessia. Tavallinen astianpesuaine sisältää tensidejä, joiden molekyyleissä on sekä hydrofobinen (rasvahakuinen) että hydrofiilinen (vesihakuinen) pää. Tensidimolekyylien rasvahakuinen pää tarttuu lasipinnan öljyyn ja vesihakuinen pää sitoutuu huuhteluveteen. Kun huuhtelet purkin lämpimällä vedellä, emulgoitunut rasva huuhtoutuu kokonaan pois jättäen lasin puhtaaksi, kirkkaaksi ja käyttövalmiiksi ilman hajuja tai tahmeutta.
